maanantai 12. lokakuuta 2015

Rokokoo tyyliset tuolit & sorvauksen satoa

Työssäoppimisen näyttönä tein yrittäjän ohjauksessa nämä kaksi rokokoo tyylistä asiakkaan tuolia. Tuolit ovat kuitenkin uudempaa tuotantoa ja mukailevat ulkomuodoltaan rokokoo tyyliä.

Lähtökohtaisestikin kauniit tuolit, mutta korjattavaa löytyy. Tuolien liimaukset ovat hapertuneet ja ne heiluvat. Myös joustimien sidonnat ovat ajan saatossa löystyneet ja täytteet ovat painuneet kasaan.

  

Verhoilutkaan eivät olleet enää täysin parhaassa kuosissa. 
Puuosat asiakas halusi kuitenkin säilyttää alkuperäisessä ilmeessään, joten niitä ei käsitelty lainkaan. Pientä ajan patinaa saa ollakin.


Ensitöiksi tuolien istuimet purettiin ja etu ja -takasarjat liimattiin uudelleen yhteen.


 Tukeva ja kestävä istuin saadaan aikaiseksi juuttivöillä, joustimilla, meriheinillä, tms täytteillä.


Tuoleihin tehtiin ranskalainen sidonta. 
On tärkeää saada joustimet sidottua juuri oikeaan asentoon.


 Meriheinää joustinliinan ja perustuskankaan väliin.


Läpiveto ommel ja reunatukiommel sitoo heinät ja koko istuimen oikeaan muotoon.


Liinauskankaan alle vielä heinää, keinojouhta sekä flokkia.
Sitten onkin selkänojien vuoro.


Vanhat keinojouhet olivat säilyneet hyvänä,
joten niitä ei tarvinnut vaihtaa.
Lisättiin vain flokkia liinauskankaan alle.


Ja valmis lopputulos näyttää uudessa ulkoasussaan tältä:





 




Nyt tuolit ovat taas jämäkät istua, eivätkä heilu. Istuimet ja selkänojat ovat jälleen ryhdissä uuden verhoilukankaan alla.

Sorvauskurssilla

 Edellisessä päivityksessä kerroin, että olen aloittanut sorvauskurssin.
Sorvaus kuuluu tärkeänä osana opiskelemaani alaan ja käyn nyt hakemassa oppini kansalaisopistosta pätevän opettajan kurssilta.

Muutama viikonloppu on kurssilla tullut jo harjoiteltua minulle entuudestaan tuntematonta sorvausta.

Välillä onnistuu ja välillä ei, mutta sitähän se opettelu useimmiten on.
Tässä kuitenkin muutamia kuvia kurssilla tekemistä tuotoksistani.

Visakoivusta sorvatut kuulakärkikynät


Kuusesta hedelmäkulho



Koivusta ja pihlajasta talouspaperille teline


Syksyllä voi muuten ottaa vähän iisimmin! 
Makeita unia kissamuorin tapaan :)


-Tuikku-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti