sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Maalaisromanttinen keittiö

Juhannus oli ja meni, aurinkokin piipahti sen verran että voitiin ruokailla grilliherkut ulkosalla. Juhannus vietettiin meillä keittiön kaappeja maalaillessa ja kesäilloista nauttien. Festareille ei ole enää kaipuuta, juhannusiltanakin oli mukava kömpiä saunan jälkeen omaan sänkyyn <3

Sitten itse asiaan!
Keittiöön halusin luoda maalaisromanttisen tunnelman.


Asumme maalla, vanhassa pikkuruisessa tuvassa joka henkii jo itsessään maalaisromantiikkaa ihan jo keittiön ikkunasta aukeavalla peltomaisemallaan. Aakeeta, laakeeta täällä Etelä-Pohjanmaalla tuppaa olemaan.


No, ennen kuvasta selviääkin sitten että pintaremontille oli tarvetta. 
Maalipinta oli osittain lohkeillut ja väri ei miellyttänyt silmää.
Keittiön allaskaapin ovet olivat eriparia ja vinossa.
 Päätin heti alussa että alakaapin ovet saavat poistua kokonaan käytöstä, 
tilalle tulisi verho.


Kaapistot olivat muuten hyvässä kunnossa, mutta uutta freesimpää maalikerrosta kaipasivat sekä sisä, että -ulkopinnat. 

Vetimistä hiottiin kultainen väri pois ja alta paljastui mukavan rouhea hopeanvärinen pinta. Istuu paremmin yleisilmeeseen.


Kaappien sisäosat saivat pohjamaalin päälle vaaleansinisen maalin.


Kaappien pintamaaliksi valikoitui raikas vaalea maali. Vesiputket ja tiskialtaan tausta maalattiin liitutaulumaalilla. 
Tämä keittiöremontti toteutettiin 95% edellisistä projekteista jääneillä jämämaaleilla, joten ei tullut kovin arvokkaaksi tämä muutos.


Allaskaapin verhoksi löytyi kirppikseltä vanha puuvillainen pöytäliina, se olikin tämän remontin haasteellisin osuus kun ompeleminen ei aina meinaa sujua ongelmitta allekirjoittaneelta :)

Pieni taso tiskipöydän päässä päällystettiin marmorikuvioisella sisustuskontaktimuovilla. 


Tavoitteeseen päästiin, juhannuksena meille valmistui raikkaamman ilmeen saanut romanttinen maalaiskeittiö. 



Vanhat lusikat toimittavat nyt pyyhekoukkujen virkaa. 


Orkidea saatiin tuliaisiksi rakkaalta siskoltani.


Keittiön punainen muuri saa vielä lähiaikoina ylleen mustan maalin,
tulee sitten yhtenäinen kokonaisuus.



Mitäs sitten seuraavaksi...?

Aina kun saa yhden projektin valmiiksi, ajatukset ovat jo seuraavassa..
Tuvan kamarista poistettiin vanha kokolattiamatto ja sen alta paljastuikin todellinen aarre: kaunis rustiikkinen lautalattia!

Rapsuttelua vaatii vielä päivän, jos toisenkin mutta ihanan kulunut pinta saakin jäädä sitten ajaksi X. Onneksi näitä rapsutteluapulaisia täällä riittää :)


-Tuikku-

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Romanttista mummolan henkeä

Opiskelujen mittaan kotia on alkanut katsoa hieman uudella silmällä. Meillä on paljon vanhoja huonekaluja. "Ikeat" on annettu uusiin koteihin ja niiden jättämiin koloihin on roudattu varaston perukoilta vanhoja aarteita.

Tätä kaunokaista olen jo pitkään haaveillut pintakäsitteleväni ja nyt vihdoinkin lomalla oli aikaa toteuttaa tuo haave.

Mikään helppo juttu ei tämä maalaus ollut, ei sillä etteikö suti pysyisi kädessä vaan koska kodissamme asustaa kissoja ja koiria, oli pohdittava tarkkaan missä ja kuinka tuon maalausurakan toteuttaa.

Vältyttiin kuitenkin tassujen ja kuolan jäljiltä hyvin:)

Tämä ihanuus on aktiivikäytössä meillä vanhan tuvan keittiössä, kätkee sisäänsä kuivatarvikkeet ja vinon pinon kattiloita, yms.


Koska hommiin ryhdyttiin niin kovalla tohinalla,
 jäi tietysti ennen kuvat ottamatta..
Kaappi oli kuitenkin ollut vuosia punainen ja osa maalipinnasta oli irronnut.

Maalasin kaapin Tikkurilan Empire- maalilla. Ihanan täyteläinen maali!
Alaosan ovet maalasin täysin vaaleiksi.


Yläkaapin oviin halusin jotakin pientä yksityiskohtaa, ja se onnistui maalaamalla pohjamaalin päälle ensin kerros vaaleansinistä maalia ja sen päälle Empireä. Kuvioinnin toteutin ovien peileihin rypistetyllä paperilla ja rullaustekniikalla päällimmäisen maalin ollessa vielä märkä.




Vanerisen notkollaan olevan hyllyn tilalle tehtiin vanhasta harmaantuneesta laudasta jämäkkä hylly. Kestää taas notkua karvaisten kavereiden herkkuja :)


Nyt tämä kaappi on keittiön romanttinen valopilkku. 
Mummola miun tuloo mieleen :)


Ikkunan uusielämä


Rapistunutta, - kellastunutta, - ruosteista ja lenkoataidetta tehtiin seinälle nollabudjetilla. Vanhoista ikkunoista pystyypi taikomaan hyvinkin silmää hivelevää taidetta oikein edullisesti!



Mummolatunnelmin:

-Tuikku-

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lipaston ilmeenuudistus

Ensimmäinen kesälomaviikko takana ja
 kesäisiä lomailmoja tässä vielä odotellaan..

 Vaikka ulkona on tuuli puhaltanut urakalla, 
eikä vesipisaroiltakaan ole vältytty, 
niin silti mieli on jo siirtynyt lomatunnelmiin.

Kun ulkosäät eivät ole ihan parhaimmat, 
voi hyvällä omallatunnolla puuhata sisätiloissa maalisuti kädessä.

Tällä kertaa kodin kirjava lipasto pääsi työnalle. 


Lipastossa on hauska, jotenkin leikkisä muoto.
Alaosasta kapeampi ja ylhäältä leveämpi lipasto suurine vetimineen on todella sympaattinen ilmestys. 


Maalipinnat olivat ehjät, mutta rauhattoman väriset. 
Hioin pinnat kevyesti ja maalasin Vintage- sarjan pohjamaalilla.


Koska maaleja on kotiin kertynyt jos jonkinmoista sorttia, 
päätin että sekoittelen jämistä sopivan sävyn. 


Valkoisen ja harmaan vesiohenteisen kalkkimaalin sekoituksella sain harmahtavan, vaaleansinisen sävyn.

Maalasin lipaston kertaalleen ja maalin kuivuttua käsittelin pinnan harmaalla Vintage-vahalla.


Tunnelma muuttui lipastossa rauhallisemmaksi ja mukavamman näköiseksi.


Vaha tekee kalkkimaaliin hyvän likaa hylkivän pinnan. 
Toki kun kyseessä on vahalla viimeistely, käsittely tulee toistaa vuosien saatossa. Ihan niin kuin autonkin vahauksen kanssa tulee menetellä,
 ei sekään vaha ikuisuuksia pysy.

Kukkaruukun puuvillainen suojapussukka oli kirppislöytö. 
Kivaa kun lomalla voi hetken mielijohteesta kurvata kirppiskierrokselle!


Edullista sisustusta on taitella vanhasta kirjasta kaunis katseenvangitsija. Kannet irrotettuna ja sivut taiteltuna avautuu puoliympyrän muotoinen taideteos. Sivujen taittelussa kehittyy myös sorminäppäryys :)


Pihan kukkapurkkiin on laskeutunut muutama risulintu krassin kaveriksi.
 Tämä lintuemo ei onneksi hyökkäile päälle, vaikka lähelle menisikin :)


Rattoisaa kesäillan jatkoa kaikille blogissa piipahtaneille :)

-Tuikku-